torstai 25. huhtikuuta 2013

Tiedonkeruuta hengellisestä väkivallasta



Kuulutko tai oletko aikaisemmin kuulunut herätysliikkeisiin, Jehovan todistajiin, mormoneihin tai muihin kristillisiin liikkeisiin tai yhteisöihin? Tai onko Sinulla muutoin kokemuksia kyseisistä liikkeistä?
                                                                                                              
Lapin yliopistossa on tekeillä tutkimus liittyen hengelliseen väkivaltaan sen eri muodoissaan.

Hengellisellä väkivallalla ymmärretään tässä yhteydessä uskonnollisten ryhmien sisällä tapahtuvaa väkivaltaa. Se on henkistä ja kokemuksellista väkivaltaa, joka vahingoittaa ihmisen oikeuksia, ja johon liittyy hengellinen ulottuvuus.

Väkivalta voi ilmetä esimerkiksi erilaisena hyväksikäyttönä, alistamisena, pakottamisena, painostuksena, kiusaamisena, kohtuuttomina uskonnollisina tai elämäntapaan liittyvinä vaatimuksina, kaltoinkohteluna tai ylimitoitettuna vallankäyttönä. Hengellisellä väkivallalla voi olla henkisiä tai fyysisiä seurauksia.

Tutkimuksessa kiinnostuksen kohteena on hengellinen väkivalta liittyen esimerkiksi uskonnolliseen yhteisöön liittymiseen tai siitä erkaantumiseen, taloudelliseen hyväksikäyttöön, seksuaalisiin vähemmistöihin, kehollisuuteen, sukupuolisuuteen tai sielunhoitoon. Myös muut hengellisen painostuksen, alistamisen ja vallankäytön muodot ovat kiinnostuksen kohteena. Hengellinen väkivalta voi olla yhteydessä myös ei-hengellisiin asioihin.

Tutkimukseen voi osallistua kirjoittamalla vapaamuotoisesti omia kokemuksia aiheeseen liittyen tai vastaamalla ennalta tehtyihin kysymyksiin sähköpostitse/ kirjeitse tai osallistumalla kahdenkeskiseen haastatteluun (puhelimitse tai henkilökohtaisesti tapaamalla).

Kirjoituksissa voi pohtia esimerkiksi, millaisessa tilanteessa tai asiayhteydessä hengellinen väkivalta sai alkunsa, mitä prosessin aikana tapahtui, ketkä olivat osallisia, miten väkivalta perusteltiin, miten tilanne kehittyi ja/tai päättyi.

Kirjoituksia ja yhteydenottoja toivotaan niiltä, jotka ovat olleet hengellisen väkivallan kohteena, sekä niiltä, joihin hengellinen väkivalta on muutoin vaikuttanut joko suoraan tai epäsuoraan.

Kirjoituksia ja yhteydenottoja toivotaan 30.9.2013 mennessä. Kirjoituksia käsitellään ehdottoman luottamuksellisesti. Kirjoitukset voidaan toimittaa myös nimettöminä, mutta toivotaan, että niissä ilmenee kirjoittajan ikä, sukupuoli ja mahdollisesti myös asuinpaikka.

Tutkimuksen toteuttaa dosentti Aini Linjakumpu Lapin yliopistosta. Kirjoituksia voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen: Aini.Linjakumpu@ulapland.fi tai postitse: Aini Linjakumpu, Lapin yliopisto, PL 122, 96101 Rovaniemi. Asiaan liittyvät tiedostelut ylläolevaan sähköpostiin.