Vanhoillislestadiolaisuuden murros hoitokokouksista yrittäjyyden mallioppilaaksi

Näihin aikoihin tulee kuluneeksi 40 vuotta vanhoillislestadiolaisten hoitokokousten kulminaatiopisteestä. Syksyllä 1979 hoitokokoukset kärjistyivät ja tulivat samalla voimallisesti julkisuuteen. Moninaisten ulkoisten reaktioiden ja sisäisten toimenpiteiden myötä hoitokokousten aalto vaimeni vuosikymmenen vaihteen tienoilla.

Hoitokokouksiin liittyvää vanhoillislestadiolaisuuden itsereflektiota on voinut lukea vastikään ilmestyneestä kirjasta ”Myrskyjen keskellä”. Eräs syy hoitokokousten syntymiselle oli liikkeen vaikea suhde suomalaiseen yhteiskuntaan ja sen muutoksiin 1960- ja 1970-luvuilla. Tästä oli eräänä reaktiona henkinen ja konkreettinen käpertyminen sisäänpäin.

Hoitokokouksista on pitkä matka nykyiseen tilanteeseen, jossa vanhoillislestadiolaiset ovat aktiivisia niin politiikan, talouden kuin mediankin areenoilla. Erityisesti talouden alueella liikkeen jäsenten aktiivisuus on ollut huomattavaa. Oulun seudulla vaikutus lienee suurin, mutta lestadiolaisyrittäjien toiminnan alue yltää moniin osiin Suomessa.

Taloudellisella toiminnalla ja yrittäjyydellä eri muodoissaan on erityinen asema vanhoillislestadiolaisuudessa. Sitä tuetaan konkreettisesti yrittäjyyskursseilla ja -koulutuksella, ja siitä puhutaan myönteiseen sävyyn liikkeen julkaisuissa. Liikkeen opilliset näkemykset tukevat yrittäjyyttä, minkä lisäksi liikkeen sosiaalinen rakenne tukee yrittäjyyden tarvitsemia verkostoja.

Liikkeen piirissä onkin syntynyt vuosikymmenten kuluessa yrittäjyyden kulttuuria, joka on synnyttänyt esimerkiksi sukupolvien yli jatkuvaa yritystoimintaa, innovaatioita ja kasvuhalukkuutta. Kasvahalukkuutta ilmentää muun muassa neljän lestadiolaistaustaisen yrityksen listautuminen pörssiin joitakin vuosia sitten.

Jos 70-luvulla integroituminen yhteiskunnallisiin muutoksiin oli kivuliasta, nykyinen vanhoillislestadiolaisuus on huomattavan vaivattomasti sulautunut nykyiseen myöhäiskapitalistiseen maailmaan. Liikkeen piirissä toteutuvat hyvin suomalaisen yhteiskunnan kaipaama yritteliäisyyden eetos, verkostoitumisen vaatimus ja mediasfäärin hyödyntäminen. Tässä mielessä lestadiolaisuus edustaa kapitalistisen yhteiskunnan mallioppilasta.

Tämä vaivattomuus on siinä mielessä mielenkiintoista, että vanhoillislestadiolaisuuden kaltaisissa tiiviissä uskonnollissa liikkeissä korostetaan muuttumattomuutta. Liikkeiden itsensä piirissä muuttumattomuus liitetään yleensä opilliseen ymmärrykseen: maailma voi muuttua, mutta opillinen ymmärrys ei.

Vanhoillislestadiolaisuuden suhteen tämä näkemys on haastettu jo pelkästään suhtautumisessa televisioon. Jos hoitokokousaikana televisio oli eräs keskeinen hoitamisen aihe, niin nykyisin televisio kulkee käytännössä jokaisen lestadiolaisen taskussa. Virallinen oppi televisiosta ei ole kuitenkaan muuttunut. Muutoksen tunnustaminen tarkoittaisi samalla myös yhteisön erehtyväisyyden tunnustamista, mikä on lähtökohtaisesti mahdotonta normien ympäröimälle uskonnolliselle liikkeelle.

Tämä ymmärrys opin muuttumattomuudesta on omiaan nostamaan kysymyksiä myös talouden käytännöissä. Hoitokokousaikana esimerkiksi esittävän taiteen tekeminen oli ongelmallista, koska liikkeen piirissä siihen tulkittiin liittyvän oman kunnian tavoittelua. Nykyisessä yrittäjyydessä esittäminen, esittäytyminen ja julkisuudessa oleminen ovat osa työtä, lestadiolaisillekin. Kapitalistisen voitontavoittelun eteen on mahdollista esiintyä sanomalehdissä, sosiaalisessa mediassa ja liikkuvassa kuvassa – asioita, jotka olisivat näyttäytyneet ongelmina ja synnin lähteinä aiemmin.

Talouden alue tuo esiin myös kysymyksen siitä, millaisista rikkeistä uskonnollisessa liikkeessä rangaistaan ja millaisista ei. Vaikka vanhoillislestadiolaisten harjoittama taloudellinen toiminta perustuu epäilemättä pääosin eettisesti kestäviin toimintatapoihin, on olemassa moninaista tietoa liikkeen jäsenten harjoittamista taloudellisista rikkeistä, harmaalla alueella toimimisesta ja epärehellisyydestä. Ei ole kuitenkaan näyttöä siitä, että nämä toimintatavat olisivat liikkeen piirissä erityisen hengellisen arvioinnin kohteena.

Uskonnolliset liikkeet harvoin pystyvät reaalimaailmassa toimimaan täysin johdonmukaisesti. Ristiriidat toimintatapojen, opillisten tulkintojen ja yhteisöllisten ja maallisten rangaistusten välillä ovat vanhoillislestadiolaisuudessa kuitenkin varsin selkeitä. Ne aiheuttavat hankausta vanhoillislestadiolaisuuden ja ulkopuolisen maailman välillä, mutta myös liikkeen sisällä. Ristiriita on eittämättä olemassa myös niiden suhteen, jotka neljä vuosikymmentä sitten joutuivat liikkeestä ulos sellaisten syiden takia, jotka nykyään ohitettaisiin olankohautuksella.

*********

Teksti on alunperin julkaistu Kaleva-lehdessä 16.12.2019 (https://www.kaleva.fi/mielipide/kolumnit/vanhoislestadiolaisuuden-murros-hoitokokouksista-yrittajyyden-mallioppilaaksi/832138/)